Köliveneiden säännöt
Tasoituskilpailu köliveneille uusitaan vuonna 2019. Korppoon Merenkävijöiden hallitus on päättänyt muuttaa tulevaa Korppoon Ympäri kilpailua yhteislähdöstä takaa-ajo lähtöön. Muutokseen on monta painavaa syytä.
Lähtöalue on ahdas ja pienille veneille on helpompi lähteä liikkeelle ilman häirintää isommilta purjeilta. Toivomme myös että ei niin tottuneita purjehtijoita tuntevat olonsa turvallisemmaksi ja kynnys osallistua madaltuu. Toinen etu on että purjehtijat itse paremmin osaavat arvioida kilpailun etenemistä kun jännitys tiivistyy loppua kohti.
Ja ennen kaikkea kilpailusta tulee katsojaystävällisempi, veneet lähtevät eri aikoina mutta tulevat suunnilleen samaan aikaan maaliin. Ensimmäinen maaliviivan ylittäjä voittaa. Pois jää pitkä odotus että hitaimmat veneet pääsevät maaliin, hidas vene voi olla ensimmäisenä maalissa.
FinRating
FinRating on korvannut FinLYS-järjestelmän kaudella 2020.
Sivulla avomeripurjehtijat.org löytyy FinRating taulukko. Perusvarusteltu standardivene ei tarvitse näyttää sertifikaattia vaan tasoitusluku otetaan taulukosta. Veneet erikoisilla varustuksilla ja yksityyppiveneet tarvitsevat sertifikaatin joka voi anoa järjestöltä AVOMERIPURJEHTIJAT RY HAVSKAPPSEGLARNA RF.
FinLysRating
FinLys voi karkeasti kääntää FinRating tasoitukseksi kaavalla FinRating = Lys-luku / 1,3. Vastaus annetaan kolmen decimaalin tarkkuudella pyöristettynä ylöspäin. Kilpailutuomari päättää mikäli konvertoidulla tasoituksella saa osallistua kilpailuun.
Lähtö
Veneet lähtevät FinRating -luvun mukaisessa järjestyksessä. Vene jolla on pienin luku lähtee ensimmäisenä. Lähdössä sovellettavat äänimerkit annetaan ensimmäiselle veneelle seuraavasti:
- 5 minuuttia ennen lähtöä
- Lähtölaukaus
Seuraaville veneille annetaan äänimerkki FinRating -luvun mukaan.
Jos joku vene ylittää lähtöviiva liian aikaisin annetaan monta peräkkäistä äänimerkkiä. Venekunta pitää kääntää ja ylittää lähtölinjan uudestaan häiritsemättä muita kilpailijoita.